Lime Hill Quartet
 
Ajankohtaista Jäsenet Musiikki Kuvat Blogi Yhteystiedot
 

   Heidi     |     Erkki     |     Hannu     |     Eki

Erkki Erkki Rännäli
Piano

Oulusta kotoisin oleva Erkki istahti pianon eteen ensimmäisen kerran jo kuusivuotiaana. Soittimen valinta oli varsin luonnollinen, sillä perheessä kaikki soittivat ammatikseen pianoa. Erkkikin päätyi hankkimaan klassisen pianistin koulutuksen. Vuosien varrella klassiset taidot ovat täydentyneet jazzilla sekä myös klassisella laululla. Rokkilaulajana Erkki debytoi Subtv:n "Not born to rock" -sarjassa.

 

Piano veti Erkkiä puoleensa soittimen monipuolisten ominaisuuksien vuoksi. Pianoa voikin kuvailla yhden miehen orkesteriksi, silloin kun muita ei ole läsnä. Tavoitteena Erkillä on kehittyä monialaiseksi musiikin ammattilaiseksi.

Mikä pianistia kiehtoo jazzissa?
”Jazzkärpänen puri jo pienenä, kun isä soitti Oscar Petersonin levyjä. Jazzissa kiehtovat harmonioiden ja rytmien rikkaus. Bändin kanssa voi yhdessä rentoutua improvisaation keinoin.”